6.7.2016

Matkakertomus osa 02, Valgan kautta

päivä 0605201

Matkakertomuksen toinen osa
kattaa ainoastaan yhden päivän,
joka kuitenkin tuntui ikuisuudelta.


Tämän linkin takaa taas löytyy kartta, johon olen Google Mapsin,
Paintin ja Pixlr:n avulla saanut väsättyä kartalle reittini. Tämä postaus 
kertoo päivästä, jona matkustin Tarttosta Valgan kautta Riikaan.


Valga, rajakaupunki Viron ja Latvian välillä, 
oli täynnä ränsistyneitä taloja ja pitsiverhoja.


Viron puolista Valgaa



Ruotsin lipun värinen juna Valmieran asemalta 
Riikaan ja maisemia sen ikkunoista.

Yhdeksän aikaan hyvästelin tapaamani kanadalaisen, jonka seurassa oli ollut
edellisenä iltana hauskaa hänen rasittavista jutuistaan huolimatta, ja uloskirjasin
itseni hostellista silmät ristissä. Minulla ei ollut mitään hajua aikatauluista Tartton
ja Riikan välillä, joten olin päättänyt lähteä mahdollisimman aikaisin liikkeelle.
Tiesin, että junia menee harvoin, ja että yhden missaaminen voi johtaa siihen, 
että seuraavaa odottaa monta tuntia tai yön yli.

Joten hortoilin Tartton juna-asemalle yhdeksän aikaan järkyttävän väsyneenä 
ja sain englantia kohtuullisesti puhuvalta virkailijalta selville, että seuraava 
juna Valgaan lähtisi puolentoista tunnin kuluttua. Minulla oli nälkä, mutta 
asema oli kaukana keskustasta ja lähimmistä kaupoista, joten päätin kärsiä
Valgaan asti. Tartton vanha kaupunki oli kaunis ja keskustan ostoskeskuksien
kahviloiden vitriinit olivat täynnä sydämen sulattavia herkkuja, mutta aseman
seutu oli täynnä maalamattomia vuodenaikojen armoilla rapistuvia puutaloja.

Yritin istua laiturilla, mutten yksinkertaisesti pystynyt siihen, nukahdin penkille,
pitelin reppuani kuin tyynyä, säännöllisin väliajoin pakotin itseni heräämään 
horroksesta katsoakseni kelloa. Päivästä oli tulossa sietämättömän kuuma,
nukuin junamatkan Valgaan toivoen piristyväni perillä. Sitä ei tapahtunut.

Tunnin matkan jälkeen Valgan asemavirkailija kertoi minulle, ettei Valgasta
menisi tänään yhtäkään junaa Riikaa, mutta viiden tunnin kuluttua tästä lähtisi
bussi Latvian puolelle Valmieran asemalle, josta lähtisi juna Riikaan. Kysyin
mistä bussi lähtee. Ilmeisesti näytin niin säälittävältä, että hän lupasi tulla 
näyttämään minulle aseman edestä lähtevän oikean bussin. Kysyin myös missä 
on kauppa, ja lähdin paahteessa etsimään aamupalaa saamieni suuntaohjeiden 
mukaan. En muista enää mitä ruokaa ostin, mutta muistan ostaneeni viereisestä
apteekista särkylääkettä ja syöneeni ostokseni läheisessä kirkkopuistossa.

Tavat, joilla tapoin aikaa odottaessani jatkoyhteyttä: otin autioista kaduista kuvia
kuten kunnon turistin kuuluukin (liian kuuma, liikaa aurinkoa, ei ollut kivaa), söin
asemarakennuksen kämäsessä kahvilassa kakkupalasen (huono idea, kakku oli
pahaa), yritin lukea kirjaa (ei onnistunut, olin liian väsynyt), yritin istua aseman
penkeillä kuten ihmiset istuvat odottaessaan junia ja busseja, mutta epäonnistuin
siinäkin, nuokuin ja näytin taas niin säälittävältä, että latviaa puhuva vanhus tuli
ilmeisesti varmistamaan säilynkö hengissä, en tietenkään osannut vastata. Näin 
kissoja aseman edessä, mutta nekin säikkyivät heti tiehensä. 

Bussissa oli erikseen kuski ja rahastaja, jolle näytin passini ja jolle maksoin sekä 
bussi- että junamatkasta noin kymmenen euroa. Bussimatka tuntui kestävän 
ikuisuuden. Vihaan bussimatkoja. Bussi kiersi radanvarren korpea ylittäen 
siksakkimaisesti Latvian puolella yksiraiteiseksi muuttunutta rataa. Välillä joku 
jopa nousi kyytiin. Valmieran asemalla kaikki nousivat, myös bussikuski ja 
rahastaja, jotka jättivät bussin siihen ja siirtyivät rahastamaan junamatkustajia.

"Juna on vanha. Diesel haisee.  Näitä junia
Valmierasta Riikaan menee kolme päivässä. Nyt ymmärrän
miksi: juna on lähes tyhjä. Jos junia menisi useammin,
osa junista olisi täysin tyhjiä. En tiedä onko junassa 
vessaa, ja jos on, en tiedä haluanko sinne."

Lopulta jouduin kysymään kuitenkin junan vessatilannetta, ja jälleen kerran näytin
niin säälittävältä, että toinen rahastajista tuli näyttämään minulle junan päässä sijaitsevan
vessan ja avaamaan vaunujen väliset ovet matkalla. Sitä ennen toinen rahastajista varoitti
vahvalla latvialaisella aksentilla, että junan vessa on "Russian type", eikä siellä ole paperia.
Vessa oli hirvein koko matkalla näkemäni. Jopa siinä junassa, jolla myöhemmin matkasin
Varsovasta Kiovaan, oli huomattavasti paremmat oltavat.

"Maisema on sekametsää. Virossa puiden lehdet eivät
olleet vielä täysin auenneet. Maisema oli keväisen 
puoliksi vihreä. Täällä Latvian puolella maisema on
myös vain puoliksi vihreä, mutta siksi, että ruoho
on jo kuollut kuivuuteen."

Seuraava osa matkakertomusta on omistettu vain 
ja ainoastaan Latvian pääkaupungille Riikalle,
neljälle siellä viettämälleni yölle, sen teehuoneille,
sen raitiovaunuille ja eeppiselle arkkitehtuurille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti