17.7.2016

Matkakertomus osa 03, Riika, Latvia

Päivät 07052016 - 10052016

Matkakertomuksen kolmas osa, johon
 yritin ahtaa kaikkien Riiassa viettämieni neljän 
yön sisälmykset, ja sekin onnistui vain melkein.

Tästä linkistä löydät reittini kartalle raapustettuna,
tästä matkakertomuksen ensimmäisen osan ja tästä toisen.

Kaivatessani suomen kieltä löysin itseni kuuntelemasta 
suomiräppiä, eli silloin repeatilla soi: Khid - Ikkuna.




Tea house Apsara

"Tämä on kaunis puinen rakennus. Mökkimäinen, irrallinen 
rakennus puiston laidalla. Jos asuisin Riiassa, tämä olisi
vakiopaikkani. Rakastan tätä jo nyt. Tee on ihan hyvää,
vain hieman liian pitkään haudutettua. En ole vieläkään
varma pidänkö Riiasta, mutta sen teehuoneet saavat
minut rakastamaan sitä."



Latvian kansalliskirjasto, 
jonka huipulta löytyi näköala
Väinäjoen (Daugava) yli.



Seiskaratikan päättärin ostoskeskus. En käynyt Hesessä,
mutta ostin aurinkorasvaa, huulipunan, kaksi rajauskynää
ja ripsaria ja puutarhahanskat, jotka lähetin äitienpäiväksi
postissa Suomeen. Kaikki oli naurettavan halpaa, myös 
puutarhahanskojen postitus.

Sain myöhemmin kuulla hostellin respalta, 
että lähiö, johon päädyin ottamalla ensimmäisen
pysäkille osuvan ratikan, oli Riikan kurjin.

Se ei tietenkään haitannut minua entisenä kouvostoliittolaisena.



Palmutalon kissa.



Hostellin peili, väsymykseni 
ja dormihuone sen taustalla.




Nukuin Riiassa neljä yötä. Maksoin neljän hengen dormihuoneesta
14 euroa per yö, mutta käytännössä huone oli tyhjä ja yksin minun.

Aika iso osa ajastani Riiassa meni siihen kun mietin mikä helvetti tätä kärsivää arkkitehtuuria vaivaa. Beauty from pain? Vanha kaupunki oli niin täynnä kirkkoja ja torneja kuin vanhoilta kaupungeilta voi olettaakin, ja taas ne kaikki kirkot oli piirretty kartalle niin, että tornit peittivät kadut niiden takana.

Opin suunnistamaan niiden seassa kunnolla vasta viimeisenä päiväni. Ensimmäisen päivät kulutin raitiovaunu- ja johdinautolinjojen arvailuun kun yritin löytää tieni kasvitieteelliseen puutarhaan. Olin ostanut neljän vuorokauden lipun Riian julkiseen liikenteeseen, ja käytin paljon aikaa surffaillessani ympäriinsä johdinautoilla ja ratikoilla. Puolen miljoonan asukkaan metrottomana suurkaupunkina niitä ja bussilinjoja riitti.

"Täällä menee paljon raitiovaunuja mutten löydä pysäkkejä. 
Olen niin väsynyt että tuskin jaksan kävellä."

Beauty from pain? Jälkikäteen helppo sanoa etten oikeasti syönyt tarpeeksi, mutta päivät olivat paahteisia ja hukkasin nälkäni kaupungin kaduille tajuamatta kiinnittää heikkoon olooni tarpeeksi huomiota ennen rytmihäiröitä. Siihen asti olin lähinnä elänyt proteiinipirtelöillä ja järkyttynyt syvästi ostamieni satunnaisten jogurttien mauista, mutta sen jälkeen löysin kivoja sushipaikkoja, eeppisiä gourmetburgereita ja Stockmannin Herkun, joka oli parempi kuin Helsingin siinä mielessä, että siellä oli appelsiini- ja greippimehun tuorepuristusautomaatti. Ensin piti valita appelsiinin ja greipin väliltä, sitten valita korista pieni tai iso pullo ja kääntää kahva, sitten katsoa kun automaatti puristaa tuoreista appelsiineista pulloon mehun.

Ei se edes oikeasti ole niin ihmeellinen juttu enkä voi uskoa että selitän yksityiskohtaisesti appelsiinimehun tuorepuristusautomaatin toimintaa, mutta sinä päivänä, siinä kuumuudessa ja väsymyksessä se oli päivän siistein juttu, jonka kautta sain motivaation pakottaa itseni syömään tarpeeksi koko loppureissun ajan.

Toiseksi viimeisenä iltana kysyin hostellin respalta ravintolasuosituksia päivälliseksi, ja tämä, suunnilleen ikäiseni, ihan hauska mies, lupautuu tulemaan seurakseni ja näyttämään minulle kaupunkia nyt heti. "I'll just call my boss and explain the situation", okei, mikäs siinä, ja hän sulki hostellin respan kolme tuntia etuajassa lähteäkseen päivälliselle kanssani. Vanhasta kaupungista löytyi paikallisen kanssa paikkoja joita ei turistina heti havaitsisi, ilta oli jo viileämpi ja sain seurassa syötyä paremmin. Plussana myös se, että huolimatta kanaalia ympäröivistä "romantikon unelmina" kuvatuista puistoista huolimatta sain pidettyä tunnelman ainoastaan mukavan tuttavallisena. Kun palasin hostellille yksin puoli yhdentoista maissa, kuulin jonkun soittelevan ovikelloa. Ketään ei tietenkään ollut enää avaamassa, mutta ei ollut minun ongelmani tuntea syyllisyyttä ja nukahdin lähinnä huvittuneena.

Päällimmäisenä muistan sen, että Riika on luvattu kaupunki niille jotka rakastavat arkkitehtuuripornoa, ja että museot joissa olisin viimeisenä päivänäni halunnut käydä, olivat  kiinni maanantaisin, ja yhden niistä teehuoneista, Art Cafe Siennan, jossa minun oli juotava Milky Oolongia ennen kaikkea siksi että voisin sanoa juoneeni maito-oolongia Riiassa.


Muistan Riian kämäisimmän lähiön, yhtä varmasti somat omakotitalot 
kaupungin toisella puolella, sen miten kaikki tuntui olevan niin suurta, 
joki ja sillat sen ympärillä, korkeat ja jykevät rakennukset järjettömine 
torneineen, ja miten suuri olikaan kontrasti kaupunginosien välillä.

Muistan kuumuuden, väsymyksen, raitiovaunupysäkit 
ja sen miten en löytänyt niitä, muistan appelsiinimehun 
ja hostellin jääkaapin jossa säilytin muroihin ostamaani 
maitoa, ja joka kerta kun ripsiväri paakkuuntuu 
meikatessani, muistan kuinka lähiön betoniset 
ja asfaltoidut pinnat hehkuvat auringossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti