30.7.2016

30072016 lauantai klo. n. 13-15, faktoja

50/100 faktaa minusta
ja postaamatta jääneitä asukuvia



Mekko: Alice and the Pirates
Pitkä alushame: Innocent World
Päärusetti: Innocent World
Paita: Kirpparilta
Sukkikset: Grimoire



Asuni Helloconiin:
Mekko: Metamorphose Temps de Fille
Paita: Lady Sloth 
Kengät: ebay.com
Choker: ebay.com
Vyö: kirpparilta
Hiusjuttu: Irrotin samanpäivän aamuna sen
minihatusta jota en ollut käyttänyt aikoihin

Fakta 001.
Tämä liittyy postauksen ensimmäiseen kuvaan. 
Ei, en ole leikannut hiuksiani, olen vain tehnyt
niistä feikkipolkkakampauksen.

Fakta 002.
Hiukseni eivät ole enää värjätyt. Niissä on oma, 
luonnollinen väri. Se kävi vahingossa. Kun aloin
kasvattaa vaaleaa polkkaa pois, värjäilin hiuksia
erisävyisillä ruskeilla. Kerran katsoin peiliin, mietin
että edellisestä värjäyskerrasta on aikaa, mutten 
nähnyt juurikasvua, ja tajusin värjänneeni hiukset
luonnollisella sävylläni. Siitä on noin kolme vuotta.
En ole sen jälkeen värjännyt hiuksia ollenkaan.

Fakta 003.
Olen asunut Helsingissä nyt täydet viisi vuotta!

Fakta 004.
Olen harrastanut lolitaa yli kuusi vuotta. En olisi
koskaan uskonut miten paljon kauneutta ja iloa se
toisi elämääni enkä voi uskoa kuinka ihania ystäviä
olen lolitan kautta saanut.

Fakta 006.
Vaatekaapissani on enemmän lolitaan sopivia paitoja
kuin mekkoja.

Fakta 007.
Olen ollut pitkään sairaslomalla ja työkyvytön erilaisten
ahdistusoireiden vuoksi, mutta olen tehnyt itselleni ammatin
kirjoittamisesta ja pyrin kirjoittamaan joka päivä, etenkin niinä
päivinä joina ei huvittaisi kirjoittaa.

Fakta 008.
Kahdeksan on onnennumeroni.

Fakta 009.
Haaveilen runokokoelman julkaisemisesta ja aion 
tehdä haaveestani totta.


Fakta 010.
Olen syntynyt kymmenes päivä...

Fakta 011.
...marraskuuta.

Fakta 012.
Minulla on noin 100 cd-levyä, 
joista lempparini ovat mm.

Katatonia - Viva Emptiness
Katatonia - The Great Cold Distance
In Strict Confidence - Holy
The Cure - Bloodflowers
Diary of Dreams - One of 18 Angels

Fakta 013.
Tupakoin, ja käärin röökini itse.

Fakta 014.
Yksi lempikirjoistani on Ray Lorigan kirjoittama Tokio
ei välitä meistä enää. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin
tulevaisuuteen, jossa kaikki huumeet ovat laillistettu ja AIDS
parannettu. Kirjan päähenkilö on mies, joka on töissä isolla firmalla
ja jonka työ on myydä muistinpyyhkijöitä ihmisille, jotka tahtovat 
unohtaa jotakin - ihan mitä tahansa - menneisyydestään. Myös kirjan
henkilö pakoilee menneisyyttään kaikenlaisten päihteiden ja irtosuhteiden
avulla - kuitenkin tekstistä paistaa läpi miehen masentuneisuus.

Fakta 015.
Ostin edellämainitun kirjan kirpparilta. Olin 16 ja
käymässä Jyväskylässä jonkun silloisen epämääräisen
säädöin luona. Muistan tilanteen kun näin kirjan ja mietin
että ostaako vai ei, mutta kirja oli halpa ja kiinnostus voitti.

Fakta 016.
En ole todella moneen vuoteen pystynyt lukemaan kirjoja,
koska olen ollut niin ahdistunut. Nyt kun ahdistus on
hieman helpottunut ja pystyn taas lukemaan, 
kirjastot ovat muuttuneet parhaiksi ystävikseni
ja haluan ahmia kirjoja kaikkien niiden vuosien
edestä joina olin ahdistukseltani kyvytön lukemaan.

Fakta 017.
Eilen itkin, koska olin niin onnellinen siitä.

Fakta 018.
Tajusin täyttäväni marraskuussa 24 vuotta,
se vaikuttaa huolestuttavalta.

Fakta 019.
Matkustan junissa ja busseissa alle 17-vuotiaan lasten-
lipulla eikä alaikäisyyttäni koskaan kyseenalaisteta, 
koska ilmeisesti näytän oikeastikin yhä 16-vuotiaalta.

Fakta 020.
Tykkään käydä nykytaiteen museo Kiasmassa. Sinne pääsee
alle 18-vuotiaat ilmaiseksi sisään. Toivon, että kassavirkailijat
vaihtuvat tarpeeksi tiheän, ettei kukaan ala ihmetellä:
"toi tyttö on käynyt meillä säännöllisesti ties kuinka ¨
monta vuotta ja ikuisesti se on 17-vuotias..."

Fakta 021.
Kun ostan röökiä, minulta ei enää kysytä papereita
jos tatuoinnit näkyvät. Jännä fakta ylipäätään.

Fakta 022.
Lempiaineitani yläasteella olivat äidinkieli ja kuvis.

Fakta 023.
Peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 9,0.
En ollut kympin tyttö, vaan todistus oli pelkkä pitkä
litannia ysejä, vain kaksi kasia ja kymppiä.

Fakta 023.
Lempiaineitani lukiossa olivat psykologia ja ruotsi.

Fakta 024.
Motivaatio loppui kesken lukion, en lukenut yo-kokeisiin.
Nukuin enkun yo-kokeessa parin tunnin päiväunet. Avasin
psykologian kertauskirjan aamulla kerran ennen koetta
ja pääsin läpi keittiöpsykologialla.

Fakta 025.
Kaikeasta huolimatta valmistuin ylioppilaaksi
suunnilleen C:n paperein.

Fakta 026.
Kirjoitin ruotsista paremman arvosanan
kuin englannista.

Fakta 027.
En tykkää ruoista joissa on kanaa.

Fakta 028.
En tykkää ruoista joissa on kalaa.

Fakta 029.
Jotenkin kummallisesti tykkän silti sushista.

Fakta 030.
Irtokarkkeja ostaessa kerään pussin täyteen
joko nallekarkkeja tai tuttikarkkeja.

Fakta 031.
Tällä hetkellä suurimmat ruoka-addiktioni ovat 
Yosan metsämarjajogurtti ja Lidlin proteiinipirtelöt.

Fakta 032.
En ole käynyt ole käynyt rippikoulua.
Erosin kirkosta vanhempieni suostumuksella kun olin 14.

Fakta 033.
Olen ekletinen pakana. Käytännössä siis:
"steal what works, fix what’s broke, fake the rest."
Maailmankuvani on sekoitus satanismia ja buddhalaisuutta.

Fakta 034.
Lempivuodenaikani on syksy, etenkin se osa syksyä
kun ruska on jo mädäntynyt loskaksi ja maisema
on kaunis, tasaisen harmaa ja sumuinen.

Fakta 035.
Jos en rakastaisi kissoja, minulla olisi chihuahua,
koska ne ovat kissankokoisia, pieniä, söpöjä
ja mulkosilmäisiä.

Fakta 036.
Ensimmäisen kissani nimi oli Osku. Olin koko lapsuuteni
halunnut lemmikin, mutta äiti hylkäsi aina idean vedoten
rasitusastmaan ja allergiaan, mutta kun naapureiden villikissa
teki pennun autotallimme katon villakerroksien väliin, se oli
niin söpö ettei äidillä yhtäkkiä ollutkaan allergiaa.

Fakta 037.
Samana syksynä sama naapureiden villikissa teki toisen pennun
autotallimme katoksiin. Sen nimi on Milli. Sen veli Osku katosi
vuosia sitten, mutta Milli on nyt 15-vuotias kaiken nähnyt kolli.

Fakta 038.
Pikkusiskollani oli aikoinaan marsuja.

Fakta 039.
Nyt hänellä on poikaystävä Sloveniasta
ja he muuttivat juuri yhteiseen kämppään
Kouvolassa ja he aikovat hankkia marsuja.

Fakta 040.
Siskoni tapasi poikaystävänsä pelatessaan Minecraftia.
Myös serkkumme tapasi poikaystävänsä pelatessaan Minecraftia.

Fakta 041.
Pikkuveljemme nimi oli aiemmin tallennettu puhelimeeni nimellä
"veljeni on mopojonne" mutta nykyisin siinä lukee "veljeni on rasisti."
Meihin sisaruksiin verrattuna on vaikea uskoa, että se on meille sukua.

Fakta 042.
Meillä on 15 serkkua.

Fakta 043.
Yksi tädeistäni perheineen asuu
Ruotsissa ja kummitätini Tanskassa.

Fakta 044.
Pitsa ei ole mitään ilman ananasta.

Fakta 045.
Lolita on muuttanut täysin suhteeni kankaisiin ja materiaaleihin niin,
että perusvaatekaupoissakin kiinnitän paljon huomiota kankaiden ja
etenkin pitsin laatuun. Se on itse asiassa todella hyödyllistä, koska
nyt osaan jättää ostamatta vaatteita, joista näen, etteivät ne kestä kulutusta.

Fakta 046.
Olin monta vuotta perinteinen länsimainen gootti.
[Kuvatodiste 1] [Kuvatodiste 2] [Kuvatodiste 3]
En uskonut silloin, että goottius voisi olla elämäntapa,
ajattelin vain että se on pelkkä musiikkimaun ja tyylin
sekoitus, mutta nyt, harrastettuani kuusi vuotta lolitaa,
olen joutunut muuttamaan mieltäni, koska sieluni on yhä
musta eikun siis, öh, en itkenyt edes kyyneleitä, itkin verta
jos itkin eiku siis mitä.

Fakta 047.
Toinen lempikirjoitani on Saila Susiluodon Huoneiden kirja,
joka on proosarunokokoelma, jonka jokainen runo
kertoo yhden huoneen tarinan. Suosittelen.

Fakta 048.
Juuri nyt luen Harry Potter -sarjaa uudelleen alusta.

Fakta 049
Tuli mieleen, että minulla on paljon nättejä ruusukoristeisia
teekuppeja, ja että voisin joskus tehdä postauksen niistä.

Fakta 050
En kestä Facebookia, en ymmärrä Twitteriä,
Snapchat ei toimi antiikkisessa varakapulassani
eikä Pokemon, mutta rakastan Tumblria
ja olen blogannut vuodesta 2007 lähtien ja yhä
kirjoittaisin blogia vaikka minulla olisi 0 lukijaa.

♫♫♫

Aion jatkaa faktalistaa vielä sataan asti,
heitelkää kommentteihin jos tulee mieleen jotain mitä haluisitte tietää
ja olisi myös hauska kuulla jos jokin faktoista yllätti!

28.7.2016

28072016, torstai, kissapäivitys

Kissapäivitys




Kissa nimeltä Omena, 
tuo hurja peto.



Yksi parhaista leffoista,
Kissojen valtakunta.




Pentu nimeltä Pöpö.

Kun toukokuun alussa lähdin reissuun, jätin Omenan vanhempieni luokse. Sen piti mennä vaan niin, että Omena olisi pari viikkoa lomalla maaseudulla ja palaisi luokseni sen jälkeen. Kuitenkin jo reissun aikana aloin saada äidiltä suloisia, mutta omalla tavallaan huolestuttavia viestejä ja raportteja siitä kuinka monta hiirtä minun rakas Ompponi on tänään saalistanut. Aloin epäillä, että luontoon päästyään Omena haluaisi enää palata kerrostalokissaksi Helsinkiin etenkin Omenan taustan tuntien; hän syntyi navettakissaksi ja eli monta vuotta ulkokissan elämää ennen kuin monimutkaisista syistä muutti minun luokseni.

Omena sopeutui kyllä kerrostalo- ja seurapiirielämään, eli jopa niinkin leveästi että ehti näiden vuosien aikana saada liudan kateellisia ja absoluuttista pahaa tarkoittavia vihaajia, ja yhtenä lauantaina sitten se tapahtui: Omena oli päässyt Behind the Bows:in, tuon jokaviikkoisen lolitajuorulehden virtuaalikansien sisään! Olin tukehtua teeheni. (P.S. I know where you sleep<3)

Mutta tosiaan, taisin olla siinä vaiheessa Kiovassa kun äidiltä tuli viesti että Omena on saalistanut Kouvostoliiton pellolta itsensä kokoisen jäniksen. Ei ollut vaan jaksanut syödä siitä kuin puolikkaan reiden. Verinen kuvatodiste tässä.

Sen jälkeen en enää uskonut, että Omena enää suostuisi kerrostaloelämään, joten hyväksyin äidin pyynnön, ja tällä hetkellä Omenan saalistustahti on noin kaksi hiirtä päivässä, aiemmin löytänyt jonkun asian joka ei ollut rotta eikä myyrä vaan jotain  siltä väliltä, ja viimeisinpänä tuli ilmoitus, että nyt se palasi suussaan kärppä.

Kotini oli pitkään tyhjä. Kun avasin oven ja astuin rappukäytävästä sisälle kotiin, huomasin varovani ettei Omena luikahda ulos rappukäytävään. Yhtä usein päälleni  romahti tyhjä karu totuus, se että kotini on tyhjä, se että kukaan ei odota minua eikä ole vastassa ovella. Tietysti minua lohdutti ajatus, että Omena on kunnossa ja iloinen,mutta "home is where your cat is" ja minun kotini oli tyhjä ja minun kissani talossa jossa vietin lapsuuteni mutta joka ei enää ole minun kotini. Vaikka muutamia viikkoja sitten luokseni muutti pikkupentu, minulla on yhä ikävä Omenaa, tietysti on. Olin vähän skeptinen pennun suhteen, mutta kun se kolmantena päivänä katsoi minua suoraan silmiin vihreillä kissan nappisilmillään, sulin. Pöpö sai nimensä siitä, että heti kun se tuli kämppääni, aloin pöpötellä sitä, jotenkin ihan automaattisesti. Yritin miettiä sille jotain  oikeita nimiä, mutta ne olisivat olleet ihan turhia koska olisin vaan pöpötellyt.

Pöpö on kouvostoliittolaissyntyinen, pitkäkarvainen maatiaiskissa. Sen turkki on harmaata ja pörröistä, sillä on pitkät ylipolvensukat takajaloissa ja etutassuissa sillä on valkoiset nilkkasukat. Kaula on valkoinen kuin kissa olisi uponnut maitokulhoon. Pöpöllä on maailman söpöimmät pitkät korvakarvat ja sen harmaan hännän päässä on valkoinen täplä kuin antenni. Pöpö viihtyy sylissä ja kehrää kovaa ja kasvaa  nopeasti ja takaan että siitä tulee pilalle hemmoteltu katti, joka tartuttaa kissakuumetta ympäröiviin ihmisiin pelkällä suloisella läsnäolollaan.

20.7.2016

20072016, joku turha keskiviikko klo. n. 2230

Nyt soi:



Tuskasta on nyt kaksi viikkoa 
ja unohdin postata siitä.

Tuunasin nopee aamulla Katatonian bändipaidan. jonka olin 
ostanut Dead End Kings -kiertueen keikalta pari vuotta sitten.
Tämä hurja operaatio vaati työkaluikseen ainoastaan sakset.

Mun piti olla festarialueella joskus kolmelta koska halusin nähdä
Myrkurin, mutta missasin puoli keikkaa koska olin hukannut mun
lompakon jonnekin tänne himaan ja olin hermoromahduksen partaalla.

Mulla oli ajatuksena kasvattaa otsis pois ja kuvassa se oli sen pituinen
että sen sai jo pinneillä pois naamalta mutta kaduin koko ajatusta ja nyt
oon jo leikannut otsiksen takas.

Ei mulla muuta nyt,
koitan mennä nukkuu.
Öitä.

17.7.2016

Matkakertomus osa 04, kääntöpuolia

Riika / Kiova








"vanha kaupunki on valhe
vasta kauempana voin hengittää

minä kaipaan
kylmää kovaa betonia
likaisia ränsistyneitä totuuksia

jotka on piilotettu
remontoitujen näköalatornien kulmille
sokaisemaan luotujen lasisten ostoskatujen taakse"

Koska en ole se jolla on kykyä ja halua 
syväanalyyseihin neuvostolähiöistä, 
jätän nämä vain tähän.

Olen ainoastaan rappiota romantisoiva runoilija.

Matkakertomus osa 03, Riika, Latvia

Päivät 07052016 - 10052016

Matkakertomuksen kolmas osa, johon
 yritin ahtaa kaikkien Riiassa viettämieni neljän 
yön sisälmykset, ja sekin onnistui vain melkein.

Tästä linkistä löydät reittini kartalle raapustettuna,
tästä matkakertomuksen ensimmäisen osan ja tästä toisen.

Kaivatessani suomen kieltä löysin itseni kuuntelemasta 
suomiräppiä, eli silloin repeatilla soi: Khid - Ikkuna.




Tea house Apsara

"Tämä on kaunis puinen rakennus. Mökkimäinen, irrallinen 
rakennus puiston laidalla. Jos asuisin Riiassa, tämä olisi
vakiopaikkani. Rakastan tätä jo nyt. Tee on ihan hyvää,
vain hieman liian pitkään haudutettua. En ole vieläkään
varma pidänkö Riiasta, mutta sen teehuoneet saavat
minut rakastamaan sitä."



Latvian kansalliskirjasto, 
jonka huipulta löytyi näköala
Väinäjoen (Daugava) yli.



Seiskaratikan päättärin ostoskeskus. En käynyt Hesessä,
mutta ostin aurinkorasvaa, huulipunan, kaksi rajauskynää
ja ripsaria ja puutarhahanskat, jotka lähetin äitienpäiväksi
postissa Suomeen. Kaikki oli naurettavan halpaa, myös 
puutarhahanskojen postitus.

Sain myöhemmin kuulla hostellin respalta, 
että lähiö, johon päädyin ottamalla ensimmäisen
pysäkille osuvan ratikan, oli Riikan kurjin.

Se ei tietenkään haitannut minua entisenä kouvostoliittolaisena.



Palmutalon kissa.



Hostellin peili, väsymykseni 
ja dormihuone sen taustalla.




Nukuin Riiassa neljä yötä. Maksoin neljän hengen dormihuoneesta
14 euroa per yö, mutta käytännössä huone oli tyhjä ja yksin minun.

Aika iso osa ajastani Riiassa meni siihen kun mietin mikä helvetti tätä kärsivää arkkitehtuuria vaivaa. Beauty from pain? Vanha kaupunki oli niin täynnä kirkkoja ja torneja kuin vanhoilta kaupungeilta voi olettaakin, ja taas ne kaikki kirkot oli piirretty kartalle niin, että tornit peittivät kadut niiden takana.

Opin suunnistamaan niiden seassa kunnolla vasta viimeisenä päiväni. Ensimmäisen päivät kulutin raitiovaunu- ja johdinautolinjojen arvailuun kun yritin löytää tieni kasvitieteelliseen puutarhaan. Olin ostanut neljän vuorokauden lipun Riian julkiseen liikenteeseen, ja käytin paljon aikaa surffaillessani ympäriinsä johdinautoilla ja ratikoilla. Puolen miljoonan asukkaan metrottomana suurkaupunkina niitä ja bussilinjoja riitti.

"Täällä menee paljon raitiovaunuja mutten löydä pysäkkejä. 
Olen niin väsynyt että tuskin jaksan kävellä."

Beauty from pain? Jälkikäteen helppo sanoa etten oikeasti syönyt tarpeeksi, mutta päivät olivat paahteisia ja hukkasin nälkäni kaupungin kaduille tajuamatta kiinnittää heikkoon olooni tarpeeksi huomiota ennen rytmihäiröitä. Siihen asti olin lähinnä elänyt proteiinipirtelöillä ja järkyttynyt syvästi ostamieni satunnaisten jogurttien mauista, mutta sen jälkeen löysin kivoja sushipaikkoja, eeppisiä gourmetburgereita ja Stockmannin Herkun, joka oli parempi kuin Helsingin siinä mielessä, että siellä oli appelsiini- ja greippimehun tuorepuristusautomaatti. Ensin piti valita appelsiinin ja greipin väliltä, sitten valita korista pieni tai iso pullo ja kääntää kahva, sitten katsoa kun automaatti puristaa tuoreista appelsiineista pulloon mehun.

Ei se edes oikeasti ole niin ihmeellinen juttu enkä voi uskoa että selitän yksityiskohtaisesti appelsiinimehun tuorepuristusautomaatin toimintaa, mutta sinä päivänä, siinä kuumuudessa ja väsymyksessä se oli päivän siistein juttu, jonka kautta sain motivaation pakottaa itseni syömään tarpeeksi koko loppureissun ajan.

Toiseksi viimeisenä iltana kysyin hostellin respalta ravintolasuosituksia päivälliseksi, ja tämä, suunnilleen ikäiseni, ihan hauska mies, lupautuu tulemaan seurakseni ja näyttämään minulle kaupunkia nyt heti. "I'll just call my boss and explain the situation", okei, mikäs siinä, ja hän sulki hostellin respan kolme tuntia etuajassa lähteäkseen päivälliselle kanssani. Vanhasta kaupungista löytyi paikallisen kanssa paikkoja joita ei turistina heti havaitsisi, ilta oli jo viileämpi ja sain seurassa syötyä paremmin. Plussana myös se, että huolimatta kanaalia ympäröivistä "romantikon unelmina" kuvatuista puistoista huolimatta sain pidettyä tunnelman ainoastaan mukavan tuttavallisena. Kun palasin hostellille yksin puoli yhdentoista maissa, kuulin jonkun soittelevan ovikelloa. Ketään ei tietenkään ollut enää avaamassa, mutta ei ollut minun ongelmani tuntea syyllisyyttä ja nukahdin lähinnä huvittuneena.

Päällimmäisenä muistan sen, että Riika on luvattu kaupunki niille jotka rakastavat arkkitehtuuripornoa, ja että museot joissa olisin viimeisenä päivänäni halunnut käydä, olivat  kiinni maanantaisin, ja yhden niistä teehuoneista, Art Cafe Siennan, jossa minun oli juotava Milky Oolongia ennen kaikkea siksi että voisin sanoa juoneeni maito-oolongia Riiassa.


Muistan Riian kämäisimmän lähiön, yhtä varmasti somat omakotitalot 
kaupungin toisella puolella, sen miten kaikki tuntui olevan niin suurta, 
joki ja sillat sen ympärillä, korkeat ja jykevät rakennukset järjettömine 
torneineen, ja miten suuri olikaan kontrasti kaupunginosien välillä.

Muistan kuumuuden, väsymyksen, raitiovaunupysäkit 
ja sen miten en löytänyt niitä, muistan appelsiinimehun 
ja hostellin jääkaapin jossa säilytin muroihin ostamaani 
maitoa, ja joka kerta kun ripsiväri paakkuuntuu 
meikatessani, muistan kuinka lähiön betoniset 
ja asfaltoidut pinnat hehkuvat auringossa.

10.7.2016

10072016 sunnuntai klo. 2307-2347

Nyt soi:


Kirpparilaukku, ebay-kengät joiden nauhat on vaihdettu,
mekko ja siihen kuuluva paita Kuusankosken VintageFrillasta.

Vain asukuva, jonka unohdin postata aiemmin.

Vain päivä, jona olen kirjoittanut kello 
yhdestä yhteentoista novellia tilassa 
flow:n ja perfektionismin välillä ja 
polttanut vain kolme röökiä.

Aiemmin tässä oli linkki runoon, jonka olin
otsikoinut nimellä kliseistä paskaa, nyt tässä
jälkikäteen lisätty linkki myös tähän novelliin,
jonka vuoksi kärsin yli puolikkaan vuorokauden.

6.7.2016

Matkakertomus osa 02, Valgan kautta

päivä 0605201

Matkakertomuksen toinen osa
kattaa ainoastaan yhden päivän,
joka kuitenkin tuntui ikuisuudelta.


Tämän linkin takaa taas löytyy kartta, johon olen Google Mapsin,
Paintin ja Pixlr:n avulla saanut väsättyä kartalle reittini. Tämä postaus 
kertoo päivästä, jona matkustin Tarttosta Valgan kautta Riikaan.


Valga, rajakaupunki Viron ja Latvian välillä, 
oli täynnä ränsistyneitä taloja ja pitsiverhoja.


Viron puolista Valgaa



Ruotsin lipun värinen juna Valmieran asemalta 
Riikaan ja maisemia sen ikkunoista.

Yhdeksän aikaan hyvästelin tapaamani kanadalaisen, jonka seurassa oli ollut
edellisenä iltana hauskaa hänen rasittavista jutuistaan huolimatta, ja uloskirjasin
itseni hostellista silmät ristissä. Minulla ei ollut mitään hajua aikatauluista Tartton
ja Riikan välillä, joten olin päättänyt lähteä mahdollisimman aikaisin liikkeelle.
Tiesin, että junia menee harvoin, ja että yhden missaaminen voi johtaa siihen, 
että seuraavaa odottaa monta tuntia tai yön yli.

Joten hortoilin Tartton juna-asemalle yhdeksän aikaan järkyttävän väsyneenä 
ja sain englantia kohtuullisesti puhuvalta virkailijalta selville, että seuraava 
juna Valgaan lähtisi puolentoista tunnin kuluttua. Minulla oli nälkä, mutta 
asema oli kaukana keskustasta ja lähimmistä kaupoista, joten päätin kärsiä
Valgaan asti. Tartton vanha kaupunki oli kaunis ja keskustan ostoskeskuksien
kahviloiden vitriinit olivat täynnä sydämen sulattavia herkkuja, mutta aseman
seutu oli täynnä maalamattomia vuodenaikojen armoilla rapistuvia puutaloja.

Yritin istua laiturilla, mutten yksinkertaisesti pystynyt siihen, nukahdin penkille,
pitelin reppuani kuin tyynyä, säännöllisin väliajoin pakotin itseni heräämään 
horroksesta katsoakseni kelloa. Päivästä oli tulossa sietämättömän kuuma,
nukuin junamatkan Valgaan toivoen piristyväni perillä. Sitä ei tapahtunut.

Tunnin matkan jälkeen Valgan asemavirkailija kertoi minulle, ettei Valgasta
menisi tänään yhtäkään junaa Riikaa, mutta viiden tunnin kuluttua tästä lähtisi
bussi Latvian puolelle Valmieran asemalle, josta lähtisi juna Riikaan. Kysyin
mistä bussi lähtee. Ilmeisesti näytin niin säälittävältä, että hän lupasi tulla 
näyttämään minulle aseman edestä lähtevän oikean bussin. Kysyin myös missä 
on kauppa, ja lähdin paahteessa etsimään aamupalaa saamieni suuntaohjeiden 
mukaan. En muista enää mitä ruokaa ostin, mutta muistan ostaneeni viereisestä
apteekista särkylääkettä ja syöneeni ostokseni läheisessä kirkkopuistossa.

Tavat, joilla tapoin aikaa odottaessani jatkoyhteyttä: otin autioista kaduista kuvia
kuten kunnon turistin kuuluukin (liian kuuma, liikaa aurinkoa, ei ollut kivaa), söin
asemarakennuksen kämäsessä kahvilassa kakkupalasen (huono idea, kakku oli
pahaa), yritin lukea kirjaa (ei onnistunut, olin liian väsynyt), yritin istua aseman
penkeillä kuten ihmiset istuvat odottaessaan junia ja busseja, mutta epäonnistuin
siinäkin, nuokuin ja näytin taas niin säälittävältä, että latviaa puhuva vanhus tuli
ilmeisesti varmistamaan säilynkö hengissä, en tietenkään osannut vastata. Näin 
kissoja aseman edessä, mutta nekin säikkyivät heti tiehensä. 

Bussissa oli erikseen kuski ja rahastaja, jolle näytin passini ja jolle maksoin sekä 
bussi- että junamatkasta noin kymmenen euroa. Bussimatka tuntui kestävän 
ikuisuuden. Vihaan bussimatkoja. Bussi kiersi radanvarren korpea ylittäen 
siksakkimaisesti Latvian puolella yksiraiteiseksi muuttunutta rataa. Välillä joku 
jopa nousi kyytiin. Valmieran asemalla kaikki nousivat, myös bussikuski ja 
rahastaja, jotka jättivät bussin siihen ja siirtyivät rahastamaan junamatkustajia.

"Juna on vanha. Diesel haisee.  Näitä junia
Valmierasta Riikaan menee kolme päivässä. Nyt ymmärrän
miksi: juna on lähes tyhjä. Jos junia menisi useammin,
osa junista olisi täysin tyhjiä. En tiedä onko junassa 
vessaa, ja jos on, en tiedä haluanko sinne."

Lopulta jouduin kysymään kuitenkin junan vessatilannetta, ja jälleen kerran näytin
niin säälittävältä, että toinen rahastajista tuli näyttämään minulle junan päässä sijaitsevan
vessan ja avaamaan vaunujen väliset ovet matkalla. Sitä ennen toinen rahastajista varoitti
vahvalla latvialaisella aksentilla, että junan vessa on "Russian type", eikä siellä ole paperia.
Vessa oli hirvein koko matkalla näkemäni. Jopa siinä junassa, jolla myöhemmin matkasin
Varsovasta Kiovaan, oli huomattavasti paremmat oltavat.

"Maisema on sekametsää. Virossa puiden lehdet eivät
olleet vielä täysin auenneet. Maisema oli keväisen 
puoliksi vihreä. Täällä Latvian puolella maisema on
myös vain puoliksi vihreä, mutta siksi, että ruoho
on jo kuollut kuivuuteen."

Seuraava osa matkakertomusta on omistettu vain 
ja ainoastaan Latvian pääkaupungille Riikalle,
neljälle siellä viettämälleni yölle, sen teehuoneille,
sen raitiovaunuille ja eeppiselle arkkitehtuurille.

3.7.2016

02032016 ja sitä seuraava aamu noin klo. 10-11

Nyt soi:

Eilisen miitin asu oli taas näitä tällaisia
joissa luovuus voittaa rahan jota ei ole:


Mekko: Angelic Pretty, printti Royal Cards 
Paita: on oikeasti kirpparilta ostettu mekko,
jonka heitin alle koska parempaakaan ei ollut
Choker: ebay
Laukku: äidin vanha
Kengät: Demonia
Sukkikset: sain lahjaksi
Helmikaulakoru hiuksissa: kirpparilta
Sukat: perussukat H&M:lta, leikkasin pari irtopalaa 
pitsiä ja heitin sukan ympäri, kiinnitin hiuspinnillä

Vaatekaapissani on enemmän lolisopivia paitoja kuin lolitamekkoja
enkä silti löytänyt täydellistä ratkaisua, joka kestäisi myös helteen.

En saanut unta. Kahdelta yöllä kävin lähikaupassa ostamassa litran
jäätelöä, Ingmanin Suolainen kinuski, suosittelen, myös aamupalaksi.
Sain unta joskus kolmen jälkeen. En laskenut montako kertaa sitä ennen
kuuntelin Katatonian Residual -kappaleen. Oi kunpa ne soittaisi sen tänään.

So hey
Let's celebrate
There's no need to cry
No one can comfort you
There's no one around
But baby
Can you hear the sky blowing at night
It's our wealth

Katatonia - Residual 

Nukuin muutamia tunteja. Heräsin aikaisin, käytin tunnin tuunaamalla Katatonian
bändipaidan. Tein sivuille nyöritykset. Olen vieraantunut ompelukoneista, mutta tämän
tekeminen vaati ainoastaan keittiösaksia. Hykertelen tyytyväisyydestä lopputulokseen,
kohta syön aamupalaksi lisää jäätelöä, kohta tämä tyhjästä ilmestynyt aamuahdistus 
ehkä väljähtää, kohta mietin että aionko todella laittaa samat mustat Demonian kengät
ties monettako päivää peräkkäin, mutta tänään reilut kymmenen senttiä lisäpituutta on
tarpeen. Sataa vettä. Ei haittaa. Tiedän olla turhaan kihartamatta hiuksia. 

1.7.2016

01072016, perjantai, Tuska

Nyt soi:

Hellepäivä festareilla:
ex bf: "Mä en enää jaksanu yrittää, otin paidan pois."
Minä: "Mä en ees yrittäny, jätin koko paidan pois."


Rintsikat: H&M (ei ole oikeasti yhtä tylsät kuin kuvassa näyttää)
Vyö: varmaan oon pöllinyt sen siskolta koska en muista ostaneeni sitä
Hame: kirpparilta. Käänsin vyötärökaitaleen ympäri hameen sisäpuolelle 
niin että saisin hameesta täksi päiväksi lyhyemmän
Tekonahkaliivi: kirpparilta, alunperin Gina Tricot
Sukat: Lindex, ne oli joskus sukkikset, katkaisin
Sukkanauhavyö, joka ei näy kuvassa mutta on tärkeä: Belle Modeste
Kengät: Demonia

Onko pieni teksti liian pientä?


Itkin hieman.

Kun Swallow the Sun ensimmäisen kerran hypnotisoi minut,
makasin ensimmäisen tyttöystäväni huoneen lattialla. 
Kaiuttimet toistivat The Morning Never Came -levyä. 
Suljin silmäni ja unohdin kaiken muun.
Luulen, että siitä on kulunut kymmenen vuotta. 

Tänään näin Swallow the Sunin toista kertaa livenä.
Suljin silmäni ja unohdin kaiken muun.


P.S.
Huomenna voi tulla miittailemaan Iso Roban The Ounceen
lolitaporukalla, lisää miitti-infoa Helsingin lolitamiittiryhmässä!

Lisäksi olen Tuskassa myös sunnuntaina tsekkaamassa Myrkurin,
saadakseni lisää Swallow the Sunia korvilleni, ja itkeäkseni lisää
kun näen lempibändini Katatonian neljättä kertaa. Saa tulla moikkailee.