6.4.2017

06042017

Mitä olen kuunnellut:


Mitä olen tehnyt:

tuhonnut parin vuoden takaista Finladia-voittajaa,
heräteostanut ouijalaudan koska å, ä ja ö !!
unohtanut kirjastoon mennessä paperit himaan
ja päätynyt kirjoittamaan kuittien taakse.





taivaalle piirtyvä junan varjo




miltä tuntuu muistaa
jotakin mitä ei ole
koskaan onnistunut
unohtamaan
-
mille tuntuu unohtaa
nähdä pelkät ääriviivat
sumenevat ääriviivat
jos sitäkään, katsoa
aurinkoon näkemättä
valoa



Kun yhtenä iltana istun Lintsin kallioilla kaverin kanssa katsomassa junia, tunnen kaiken loksahtaneen paikoilleen; aivan kuin olisin koko elämäni valmistautunut olemaan se ihminen, joka viettää iltansa Lintsin kallioilla tuntien elävänsä enemmän kuin koskaan. Usein, aina liian korkeissa koroissa pimeässä kivikoita pitkin hoiperrellessa pelkään taittavani nilkkani, mutta aina se on sen arvoista. Aina tunnen piirtyväni taivasta vasten ja yhtä aikaa kasvaneeni kiinni kaupunkiin, jota rakastan joka päivä enemmän. Katson junia, joiden muistan joskus vieneen minut pois, muistan surun, muistan paluuliputtomuuden.

Yhtäkkiä huomaan ajan kuluneen, vuosien liikahtaneen, vuosikymmenen paenneen, sillä kyllä, siitä on kymmenen vuotta kun ensimmäisen kerran itkin luokkaretken jälkeen istuessani koulubussissa pakotettuna palaamaan paikkaan, jossa olin aina ulkopuolinen. Muistan bussin kiertäneen Töölönlahtea pitkin kohti moottoriteitä, kohti hirviaitojen reunustamaa pimeyttä, muistan kaupungin jääneen olkani taakse, muistan epäonnistuneeni kyyneleideni nielemisessä.

Miten kaikesta on niin kamalan kauan, miten vanhoista kuvista tunnistaa itsensä vain melkein. Huomaamme laskevamme vuosia eivätkä yhden käden sormet enää riitä, kai tämä on päälle parikymppisten ongelma: huomaamme käyttävämme ilmaisua 'nykyajan teinit', ja sitten pelästymme. Emme ole enää niitä. Emme vain enää ole. Ja sitten alan laskea omia vuosiani: seitsemän siitä kun aloin harrastamaan lolitaa. Kuusi siitä kun muutin Helsinkiin. Viisi siitä kun aloin kääriä röökini itse. Neljä siitä kun muutin takaisin Itä-Helsinkiin ja nykyiseen asuntooni. Kaksi siitä kun tatuoin ranteisiini pentagrammin ja triquetran. Vasta vuosi siitä kun alkoi tuntua todella siltä, että syömishäiriöni voisi jäädä menneisyyteen.

2 kommenttia:

  1. Kauneimmat lidl-kuitit joita olen koskaan nähnyt. Mutta onhan se kamalaa, jos vihkoset ja semmoset jää kotiin ja aivot haluaa purkautua johonkin, että onneksi on edes niitä kuitteja.

    Ajattelin sua yks päivä kun join milky oolongia, tai sun blogia, tuntuis oudolta sanoa "sua" koska sä olet joku tyyppi ruudulla, jota en tunne. Mutta kuitenkin. Ilahduttaa sun päivitykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus tosi kauan sitten lukeneeni lehdestä sellaisen jutun, että joku oli kaupungilla vahingossa moikannut Seppo Taalasmaan näyttelijää, ja sitä oli nolottanut ihan sikanaan mut se oli silleen "no mutta kun toi tyyppi käy meidän olohuoneessa joka päivä." Okei tää ei nyt ole ihan saman mittakaavan juttu mutta tulipahan mieleen.

      + Koin lopulta itsekin suurta tyytyväisyyttä kuittien kanssa, kiitos!

      Poista